sunnuntai 30. syyskuuta 2012

Jumalanpilkkapäivä

Todennäköisempää kuin uskotkaan.
Tutkimukset osoittavat linkin homofobian
ja homoseksuaalisuuden välille.
Tänään on kansainvälinen jumalanpilkkapäivä. Sen kunniaksi, ja koska minua noin ylipäätään huvittaa pilkata jumalia päivästä riippumatta, suoritan oman ylistykseni jumalanpilkalle tässä blogissani.

"Missä on kunnioitukseni uskonnollisia ihmisiä kohtaan?" joku ehkä ajattelee. En tiedä tarkemmin, joudun vastaamaan. Hukkasin sen johonkin johonkin rippikoulun käymisen ja Halla-ahon saaman sananvapaustuomion välillä. Siihen väliin mahtuukin sitten paljon naapureitaan räjäytelleitä pohjoisirkkuja, kuin itseään naapureidensa kanssa räjäytelleitä ählämsählämeitä. Jos löydätte kunnioitukseni uskonnollisia ihmisiä kohtaan jostakin, älkää vaivautuko palauttamaan sitä. Heittäisin sen joka tapauksessa menemään uudelleen.

Joudun pahoittelemaan, että blogissani ei tule olemaan kuvaa poltetusta Raamatusta eikä sianverellä tahritusta Koraanista. En hoksannut tärkeän päivän lähestymistä ajoissa, joten Koraani jäi hankkimatta. Raamatun voisin toki häväistä ihan yksinäänkin, mutta fiilikseni ovat sellaiset, että ei yhtä ilman sitä toista. Ja mitäpä sitä ulostamaan kirjojen päälle, kun niiden sisällön laadun voi jokainen varmistaa itse lukemalla.

Parasta lääkettä kristillisyyteen on lukea Raamattua ilman tulkkia. Ei sekään toki kaikkien sairauteen auta. Koraania en vaivaudu lukemaan, koska en koe tarvetta parantua islamista. Se olisi vähän kuin vetäisi Subutexiä olematta heroinisti: ei sillä mikään parane, mutta heikkomielinen voi saada siitä vaan uuden riesan elämäänsä. Itse mielummin laajennan tajuntaani, kuin antaudun minkään aineen tai ideologian orjaksi.

___


Yksi asia mikä on minusta ironista on se, että sitä myötä kun olen menettänyt viimeisetkin pisarat kunnioitusta uskontoja ja pelkällä uskolla argumentointia kohtaan, olen vastaavassa määrin alkanut hyväksyä (vaikkakaan en kunnioittaa, koska kunnioitus täytyy ansaita) ihmisten erilaisuutta - niin kauan kuin heidän erilaisuutensa ei loukkaa toisen tai kolmannen osapuolen ihmisoikeuksia. Kunnioittaa en voi toki mitään ihmisryhmää kokonaisuudessaan, ainoastaan yksittäisiä yksilöitä, koska kokonaista ryhmää ei voi katsoa enemmän kunnioitusta ansaitsevaksi pelkällä henkilön halulla identifioitua siihen ryhmään. Kunnioitettavuuden puute sen sijaan lienee jokseenkin helpommin yleistettävissä, erityisesti jos aate, johon ihminen ilmoittautuu kuuluvaksi on sellainen johon voi vapaasti liittyä ja jonka voi vapaasti jättää. Tämä toki lisää sympatiaani joitakin islamin uskon uhreja kohtaan, koska islamin oppien mukaan apostasian eli uskonsa jättämisen rangaistus on kuolema. Mutta kunnioitusta ei tämä äärimmäinen epähumanismi pysty lisäämään - kaikistä vähiten juuri käsitettä ja sen edustamia arvoja kohtaan.  Ja vaikka ymmärrän muslimimaailman hiljaisen hyväksynnän muutamien fundamentalististen mellakoitsijoiden suhteen, pelosta joutua muiden muslimien uhriksi, sekään ei luo kunnioitusta. Jos marttyrismi olisi pyhä asia, tämän suhteen sitä sietäisi ollakin.

Mohammed (40) (ei-profeetta), Ghulam (11) ja maltillinen ikäero.
Profeetta-Mohammed oli 53-vuotias yhtyessään Aishaan (9).
Kaikkea ei tule kunnioittaa, mutta kaikkea ei tule myöskään hyväksyä. Vaikka totesin, että uskonnollisten mielipiteiden kunnioittamisen myötä kykyni hyväksyä erilaisuutta on parantunut, sillä on rajoitteensa. Tärkein, ylivoimaisesti, on se, että teko rikkoo toisen osapuolen oikeuksia.

Olisin voinut pistää tähän kuvan juutalaisesta mohelista eli ympärileikkaajasta (joko sellaisenaan tai Ruben Stillerin naama kuvaan photoshopattuna) imemässä vauvan vastasilvottua, veristä pippeliä verenvuodon tyrehdyttämiseksi - perinne jonka johdosta vauvoja on kuollut mm. herpes-infektion takia. En halua kuitenkaan levitellä lapsipornografiaa vaikka netti on täynnä näitä uskonnon ja "uskonvapauden" nimissä tehtyjä kauhistuttavuuksia eikä tiettävästi kukaan juutalainen ole tullut tuomituksi lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä tai raiskauksesta. Olisikin ironista, jos kuva uskonnollisesta toimituksesta katsottaisiin pornografiseksi, mutta tekoa ei seksuaaliseksi. Mutta yhteiskunnan kaksinaismoralismin tuntien, sekin varmasti onnistuisi.

Mihin asti perusteettomalla uskolla voidaan argumentoida ihmisoikeuksien poistamista ja vielä eri mieltä ollessakin jollakin asteella "kunnioittaa" sitä? Voimmeko kunnioittaa sitä, että poliitikko sanoo, että Jumala laati avioliiton miehen ja naisen väliseksi... ja että sen tähden homot eivät voi mennä naimisiin edes maistraatissakaan? Ansaitseeko kunnioitusta se, että juutalaisia on Jumalan toimesta käsketty ympärileikkaamaan vauvat 8 päivän ikäisinä? Tai se, että muslimien mukaan Muhammed on toiminut esimerkillisesti koko islamilaiselle yhteisölle, ja tämä ihanteellisuus ei liity edes aikaan ja paikkaan, ja että lapsen kanssa voi avioitua hänen ensimmäisten kuukautistensa jälkeen? Ja tämäkin koskematta käsitteeseen "mufa'khathat", jota voi harrastaa sitä nuorempienkin kanssa. Jos ette tiedä, ei välttämättä kannata ottaa selvää. Olisi toki ollut ytimekästä pistää < a href=...>  tuohon avainsanan ympärille ja linkki Gelbooruun ja mukaan tags=thigh_sex+loli. Jätän tekemättä silti, vaikka sivustolla onkin pelkkiä piirroksia eikä oikeaa lapsipornoa.

Niin... tämän piti olla jumalanpilkkapäivä, mutta en keksi pilkattavaa. Uskonnolliset fundamentalistit ovat tehneet itse itsestänsä pilkkaa. Mitä minun tarvitsee siihen mitään lisättävän. Pahoittelen epäonnistumistani.

maanantai 24. syyskuuta 2012

MOT: Pikkupojat leikkauspöydällä

Eilen, maanantaina 24.9., tuli televisiosta MOT-ajankohtaisohjelma. Aiheena oli poikalasten ympärileikkaus.

Katso ohjelma YLE Areenasta


Tällä hetkellä ei ole lakialoitetta poikalasten ympärileikkauksen kieltämiseksi eikä laillistamiseksi. Olemassa olevan lainsäädännön mukaan poikalasten ympärileikkaus voitaisiin tulkita mm. törkeänä pahoinpitelynä sekä ruumiinvamman tuottamuksena. Näin ei valitettavasti suinkaan ole tuomioistuimilla tapana tehdä, mikäli ei-lääketieteellinen peruste on ollut uskonnollinen.

Samaan aikaan koivuniemenherra, luunappi, korvapuusti ja tukistaminen ovat pahoinpitelyä vaikka eivät aiheuttaisi verenvuotoa, arpeutumaa, infektiota - saati sitten elinikäistä vammautumista. Jos uskonnollisin perustein sallitaan pysyvän ruumiinvamman aiheuttaminen, kuinka paljon lapseen kohdistettu väkivalta muutoin venyy ja vanuu määritelmältään, jos oikeustapaukseen liittyy kulttuurisensitiivisyyttä? Missä kontekstissa voi lapsen pahoinpitely niin raakalaismaisella tavalla, että siitä jää parantumaton vaurio, olla hyväksyttävää?

Ympärileikkaukselle on olemassa lääketieteellisiäkin perusteita - siis oikeasti lääketieteellisiä. Valitettavasti tälläkin alueella pseudolääketieteellinen hölynpölyn levittely ja yleinen suhteellisuudentajuttomuus vallitsee. Esim. esinahan liikakireyttä teini-iässä ei voi diagnosoida lapsen ollessa 8 päivän ikäinen. Ja HIV:n ehkäisy sillä, että esinahka poistetaan, jotta peniksen kärki kuivuu karkeaksi kuin aikuisen ihmisen kantapää, on niinikään täysin suhteellisuudentajuton perustelu täällä Suomessa, jossa HIV-positiivisia on vähemmän kuin pedofiileja tai ihmisiä, jotka vielä 2000-luvullakin kuuntelevat Beatlesiä. Ja onko niinikään mielekästä leikellä 200 poikavauvalle elinikäinen ruumiinvamma loppuelämäksi, jotta tilastollisesti yksi heistä välttäisi (ohimenevän) virtsatietulehduksen ensimmäisenä elinvuotenaan?

___


Tämä kaikki tietenkin tapahtuu samaan aikaan, kun tyttöjen genitaalimutiloinnista pidetään meteliä - ja sitä pyritään kriminalisoimaan toiseenkin kertaan, kun yksi lainkohta ei kuulemma riitä antamaan signaalia: ei riitä, että tyttöjen silpomiset ovat tuomittu törkeänä pahoinpitelynä, koska ilmeisesti purkamatta auki "vauvan sukupuolielimien silpominen on muuten kanssa rikollista, ettäs tiiät" saavutettaisiin suurempi ymmärrys asiassa, jossa tervejärkiset noin ylipäätään ymmärtävät sanomattakin.

No, tiedä sitä. Ehkä tyttöjen genitaalimutilointi pitäisi erillisellä lainkohdalla kieltääkin vaikka se on jo kiellettyä yleisen pahoinpitelypykälän kautta. Ainakin erillinen kieltäminen estäisi, että Korkein oikeus ei tulevaisuudessa tekisi yhtä tyhmiä tulkintoja kuin poikien ympärileikkauksen suhteen. Niin... kun tarkemmin mietin, tuen ajatusta tyttöjen genitaalimutiloinnin kieltämiseksi, koska Korkein oikeus nyt vaan on niin PERSEESTÄ, että en sallisi heille tulkinnanvaraa näissä asioissa. Ei kiitos.

Mutta, mutta: miksi, oi miksi, meidän tulisi kirjoittaa laki pelkästään tyttöjen genitaalimutiloinnin kieltämiseksi? Miksi laki ei voisi olla kuten likipitäen kaikki muutkin lait: sukupuolineutraali. Ihan samalla lailla voitaisiin kieltää ne poikavauvojen ympärileikkaukset. "Ympärileikkaukset"? Ihan samaa genitaalisilvontaahan sekin on. Eikö olisi jo aika lakkauttaa sana "ympärileikkaus".

Nykyinen laintulkinta on surullinen. Fiksaatio ihmisen silvonnassa siihen, onko leikkauksen suorittanut lääkäri, onko leikkaus tehty asiallisissa toimitiloissa ja ylipäätään siihenkin, että onko molemmilta vanhemmilta kysytty lupaa (koska vanhemmilla ei voi olla oikeutta moista lupaa myöntää) on vahvasti sivuraiteilla. Se on vähän kuin oikeuttaisi kuolemantuomion sillä, että ihminen on ennen tappamista nukutettu pätevän anesteesialääkärin toimesta. Kipu on irrelevanttia ja ohimenevää. Ruumiinvamma on pysyvä.