torstai 18. marraskuuta 2010

Perustulo! Porvarit, yhtykää!

Perustulo eli kansalaispalkka on kaikille Suomen kansalaisille (työttömistä optiomiljonääreihin) maksettava kiinteäsuuruinen palkka. Se ei sisällä tarveharkintaa ja vähentää sosiaalisektorin byrokratiaa, jonoja ja poistaa nykyisten sosiaalitukien aiheuttamat rajat, joiden ylittämisestä annetaan liiasta ahkeruudesta rangaistus tukien menettämisen muodossa.

Perustulo ei edellytä kokonaisvaltaista veropolitiikan uudistusta, vaikka toki käy päinsä myös siirryttäessä kohti tuloverotuksen tasaveroa. Perustulo yhdistettynä tasaveroonhan tuottaa progressiivisen nettoverotuksen. Vaihtoehtoisesti verotuspuolen voisi pitää myös nykyisellään, kun jakopuoli uudistettaisiin. Byrokratiakulujen karsimisesta syntyy paljon uutta jaettavaa verotukseen koskemattakin. Vasemmiston ehdottamia progression kiristyksiä nykyiseltä tasolta ei siis tarvita, ja perustulomalli itsessäänkin lisää piiloprogressiota nettoverotukseen.

Itse ottaisin kuitenkin eräiden vasemmistojärjestöjen ehdottamasta 900 e/kk ehdotelmista pari satkua pois välittömästi. Se on aivan epärealistinen taso. 8 eur tuntipalkalla täyspitkää päivää duunatessa ei nimittäin ansaitse kuin 1300 e/kk ja siitä pitää vielä maksaa verot ja työnteosta aiheutuvat ylimääräiset kustannukset (esim. työmatkat, lapsien päivähoito, jne.). Jos työnteosta täyspäiväisenä ei nykyiselläänkään verojen ja kulujen jälkeen jää käteen tonnia enempää, tuntuu naurettavalta ajatukselta, että veroton perustulo pitäisi asettaa 900 euroon. Perustulon tarkoitus ei ole antaa kokoaikatyöttömälle lisää rahaa vaan motivoida kokoaikatyöttömiä vastaanottamaan pätkäduuneja. Tämä onnistuu, koska perustuloa nauttivien ei täydy ryhtyä paperisotaan uusien toimeentulo- ja työmarkkinatukien anomiseksi, ja perustulo ei odota karenssiaikaa (koska sitä maksettaisiin myös työajaltakin).

Työttömällä ei ole perustetta asua Helsingin keskustassa pikkuluukussa, eikä muuallakaan Suomessa tarpeettoman isossa asunnossa. Lapsiperheillä, joilla on tunnustettavasti tarve suuremmalle asunnolle, olisi kahden henkilön perustulot, lapsistakin saisi lapsilisää (tai voisimme nimetä sen "alaikäisen perustuloksi"). Työttömälle tulisi tarjota pienin mielekäs elintaso, jolla ei kuole nälkään eikä palellu hengiltä. Erona nykyjärjestelmään olisi siinä, että varattomuutta ei tarvitsisi todistaa mitenkään. Me tiedämme, että eläminen maksaa - miksi joka ikisen työttömän tai pätkätöitä tekevän vähäosaisen täytyisi erikseen käydä todistamassa sama realiteetti, monisivuisin selvityksin? Naurettavaa. Surullista. Toisin sanoen tragikoomista.

Toisena merkittävä etuna nykyjärkestelmään, ihminen voisi työttömänä vaikka valmistaa pärekoreja naapureillensa ilman, että tätä lisätienestiä kiellettäisiin suorittamasta. Pärekorien lukumäärälle ei edes asetettaisi mitään kattoa, jonka jälkeen sosiaalituet lähtisivät alta pois. Voisi niinikään suorittaa satunnaisia tuurauksia tai tehdä pelkkiä viikonlopputöitä, ilman että menettäisi yhteiskunnan sosiaalitukea, joka jatkossa kulkisi perustulon tai kansalaispalkan nimellä.

______


Järki siis käteen montaako sataa pitää maksaa. Eikä kannata ottaa yksinhuoltajaäitiä siihen pelinappulaksi, jolla voisi osoittaa, että 700 eur ei riitä. Lapsilisä pitäisi säilyttää perustulon rinnalla, ehkä jopa korottaakin, koska Suomi tarvitsee tulevaisuuden työntekijöitä. Somaleista ja romaneista heitä ei saa. Lapsilisä, joka myönnettäisiin ilman tarveharkintaa ei paljoa byrokratiaa lisää, ja olisi kiva, jos noista täystyöttömistä saisi vaikka nostettua osa-aikaisia lapsenvahteja. On naurettavaa, jos yksi istuu perseellään ja katsoo kotona teeveetä, ja samaan aikaan toinen joutuu tekemään erikoisjärjestelyitä voidakseen edes käydä töissä.

Perustulo kuitenkin toimii aitona työnteon motivaattorina, joten de facto minimipalkkaa voitaisiin vaikka alentaa sieltä 8 euron tietämiltä 4 euroon/tunti ja työssä käyvä saisi silti paremman elintason. Lisäksi esim. lapsenvahti ja kodin siivous voitaisiin ulkoistaa perustulolla eläville, mutta työnteosta kivaa lisärahaa kerääville ihmisille, joilla olisi mielekkäämpää tekemistä kuin suorittaa orjatyötä työkkärin määräämässä laitoksessa. Peruspalkkalainen saisi päättää missä töitänsä tekee. Jos perustulo elättää, voi työtä tehdä naapureidensa hyväksi aivan muodollistakin korvausta vastaan. Naapuri (vaikka tekisi sitä nykyistä 8 euron de facto minimipalkkaa tehtaan pakkausneekerin roolissa) olisi silti tarpeeksi varakas toimimaan työnantajana toiselle ihmiselle... samalla säästyen työpäivän jälkeisiltä askareilta. Työkuorma jakautuisi yhteiskunnassa tasaisemmin, eikä vakityisessa työssä käyvät palaisi loppuun aina kasvavassa suorituspaineessa. Rahakin jakautuisi tasaisemmin. Kenenkään ei enää kannattaisi löhötä sohvalla, koska työteko kannattaisi aina. Tietenkään yksityisyrittämistä ei tule rasittaa byrokraattisilla vaateilla vaan helpottaa nykyisestä.

Perustulo niinikään ratkaisisi eläkeongelmat. Jos haluaa jotakin ekstraa, sitä saa pistää halutessaan sivuun itse. Yrittäjilläkin olisi eläkejärjestely perustulon kautta.

____


Kuinka tätä vastaan argumentoisitte? "Liian kallis" on potaskaa, kunhan asetamme perustulon ansiotason riittävän matalalle, mutta silti riittävän korkealle. Välillä tuntuu, että vasemmisto haluaa trollata koko perustuloideaa vastaan asettamalla tarkoituksella ehdotuksiinsa kestämättömän korkean perustulon. Niin naurettavilta ne ehdotelmat vaikuttavat. "Ei ole varaa" on kuitenkin ainut (varauksin paikkansapitävä) järkiargumentti perustuloa vastaan, ja lähemmäs tuhannen euron pyyteetön perustulo on juurikin paras ase, jolla perustulon vastustajat pystyvät jatkossakin tyrmäämään koko idean epärealistisena, ja ase jota perustuloa vastaan käytetään tuodaan heille hopeatarjottimella...

Järkikokoomuslaiset perustulon kannattajat (tiedän, että teitä on): olkaa rohkeita! Tarpeen vaatiessa ehdottakaa vaikka 500 euron perustuloa. Tiedämme hyvin, että ilman asumistukea se ei yksistään ole riittävä takaamaan kattoa, ruokaa, vettä, sähköä (ja esimerkiksi pankkiasioita ja työnhakua varten välttämätöntä internetliittymää ja tietokonetta), mutta vasemmiston epärealistisen korkeiden perustuloehdotusten ajamisessa kohtuulliselle tasolle tarvitaan myös neuvotteluvaraa. Jos kompromissi löytyisi siitä puolesta välistä, itse pitäisin neuvotteluita onnistuneina. Kaikki hyötyisivät. Sosiaalitantatkin pääsisivät kerrankin elämässään tekemään jotakin työtä, jolla on tarkoitus, mitä ikinä se jokin onkaan.

Jos sosiaalitoimihenkilö siivoojana kuulostaa hurjalta niin sitä on myös maisterit ja diplomi-insinöörit poimimassa mansikoita. Jälkimmäinen on jo realiteettia (siellä missä vietnamilainen ei tee sitä halvemmalla), ja harva nostaa siitä meteliä. Feministit tulevat toki pistämään vastaan naisvaltaisen byrokratian saneerauksessa, mutta heidän vikinänsä tulee ignoroida. Nainen on jo nyt etuoikeuksia nauttiva sukupuoli. Ja jos saivarrellaan, syy naisvaltaisten alojen matalampaan palkkaan on juurikin julkinen sektori. Julkisen sektorin alasajo väistämättä parantaa työssäkäyvien naisten keskipalkkaa, lisäten tosin naisten työttömyyttä. Miehillä on jo naisia korkeampi työttömyys, joten työttömyystasa-arvo ja palkkatasa-arvo korjautuvat molemmat samanaikaisesti. Tällöin feministit saavuttaisivat tavoitteensa, joita he eivät halua saavuttaa, koska se veisi pohjan oikeutukselta heidän olemassaolollensa ja käsitykselle alempiarvoisesta naisesta.

____


Realistiseen perustuloon tarvitaan myös oikeistopuolueiden aktiivisuutta, koska vasemmisto ei osaa tehdä matematiikkaa. Julkisen sektorin saneeraus sopisi hyvin jokaisen aivoilla ajattelevan "porvarin" malliin. Supistaa voi nytkin, mutta sillä seurauksella, että jonot kasvaa entisestään. Perustulolla lyhennämme jonoja.

Ajatukset nykyisen hyvinvointiyhteiskunnan romuttumisesta tarveharkinnan poistuessa ovat epärealistisia, koska hyvinvointiyhteiskuntaa ei edes ole. On vain holhousyhteiskunta, joka edellyttää holhottavalta oma-aloitteisuutta tukien anomisessa, ja sitoutumista saamattomuuteen ja vätystelyyn. Tämä ei ole kenenkään etu.

SDP ja Perussuomalaiset tulevat pistämään vastaan. Tämä on ymmärrettävää, koska "kansa" ei osaa tehdä matematiikkaa. "Kansa" näkee, että perustulo rohkaisee vätystelyä vaikka totuus on kuitenkin täysin päinvastainen. Perustulo tarvitsee rohkeaa lähestymistä, ennakkoluulottomuutta ja matematiikkaa. Tehkää kilpaileva laskelma matalemmalle perustulolle ja matalemmalle tuloverolle. Se onnistuu kyllä. Älkää antako vasemmiston perustulomallien sanella sitä mitä perustulo tarkoittaa.

Me kuitenkuin tiedämme minne "kansa" on Suomea viemässä, ja se on Kreikkaan. Se on tie, jonne populismi meidät vie. Me tarvitsemme rohkeampaa talous- ja sosiaalipolitiikkaa. Jättäkää äärikeskustalaiset populistipuolueet ulkopuolelle ja päästää kompromissiin vasemmiston kanssa siitä mikä on siedettävä perustulon suuruus. Kansakin on samaa mieltä viimeistään jälkiviisaina, todennäköisesti jo ennen sitä, kunhan vasemmistolainen perustuloehdotelma saa oikeistolaisen perustuloehdotelman kilpailijakseen. Tällöin vasen-oikea-positio yksinään ei kelpaa perusteeksi tuomita perustuloa epärealistisena - ainoastaan haukkua joku yksittäinen laskelma sellaiseksi.

____


Vastarannan kiiskeille: jos teillä on oikea argumentti nykyjärjestelmän puolesta, perustuloa vastaan, esittäkää se.

"Se on liian kallis" ei nyt valitettavasti kelpaa argumentiksi, koska hinta on tällä hetkellä vasemmistopuolen määrittämä. Tarvitsemme oikeustosta kilpailevan laskelman. Epäilen, että se tosin aiheuttaa yhtäläisen itkun vasemmiston suunnasta, mutta se on silti askel kohti realistista kompromissia.

2 kommenttia:

  1. Olen kuullut,että lisävaateille tulonsiirroista tuo ei kuitenkaan toisi mitään stoppia. Jokseenkin samaa mieltä, mutta samahan se on nykyisinkin.

    Itse asiassa perustulo antaa mahdollisuuden radikaaleihinkin ratkaisuihin palvelujen täydellinen yksityistäminen jne.

    VastaaPoista
  2. Kenen lisävaateille? Oikeiston lisävaateet (esim. palvelujen yksityistäminen)? Jos perustulolla olisi tämmöinen taka-ajatus, vihervasemmisto ei olisi perustulon tämänhetkisesti ainut aktiivinen kannattaja.

    VastaaPoista